29.10.2013

Remppahommissa

Meidän kylätien varressa seisoo uljas v 1870 rakennettu hirsitalo. Nyt se on meidän mummun ja vaarin uusi tuleva koti. Meille tämä on tarkoittanut pitkiä päiviä raksalla. Tarkoitus on tehdä kaikki pinnat uusiksi, maalaamista on melkoisesti! Lisäksi uusiksi menee sauna, pesuhuone sekä keittiö = melkein kaikki. Paljon on saatu jo tehtyä mutta paljon on vielä tekemättä. Aikataulun suhteen ollaan edelleen toiveikkaita joten joulu omassa kodissa on edelleen haaveissa... Onni on omistaa ihania ystäviä jotka auttavat!






Tässä talossa on hyvä henki!

Ja mitä on tapahtunutkaan mun ja hiirten väliselle sodalle? Mä olen hävinnyt ekan erän. Viime viikolla ne tuli takaisin kun oltiin mökillä ja talossa vallitsi rauha ja hiljaisuus. Nyt on uudet konstit käytössä ja loukulla ollaan napattu jo useampi siimahäntä. Visusti olen päättänyt taistella taisteluni loppuun ja mun tarkoitus ei ole hävitä tätä erää...

3.10.2013

Syyspäivän puuhia

Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta koko päivän. Muutaman kylmän viikon jälkeen on ollut ihanaa nauttia ihanasta lämmöstä.

Koko päivä on vierähtänyt ulkopuuhissa perunapellolla. Naapurin isäntä oli oman peltonsa jo ehtinyt tyhjentämään joten perunannostokone oli laitettu jo talviteloille. No, se ei tahtia hidastanut ja perinteisesti kuokan kanssa ryhdyin savottaan. Onneksi kuokittavaa ei ollut ihan mahdottomasti ja talven varalle saatiin kolme laatikollista perunoita. Ensi keväänä olisi tarkoitus sitten kylvää perunaa jonkin verran enemmän ja useampaa laatua. Silloin en taida kuokkahommiin kyllä ryhtyä...

 

Muutamia syksyisiä istutuksia laitoin myös pihalle.

 
Muuttokuorman seasta löysin lyhtyjä ja sujautin niihin tuikkuja. Ne valaisevat ihanasti pimentyvää iltaa...



1.10.2013

Maitoa ja Massikka

Meillä on lyhyt matka maitokauppaan. Naapuritilan isännällä on maitotila jonne aamuisin kipaisen hinkin kanssa hakemaan päiväksi tuoretta maitoa. Ja maistuu niin paljon paremmalta kuin kaupan maito :). Meidänkin tilalla oli jossain vaiheessa maidon tuotantoa mutta siitä on sittemmin luovuttu. Nyt navetta on tyhjillään ja odottaa uusia asukkaita. Toivottavasti kevääseen mennessä päästään perheneuvoston kanssa yhteisymmärrykseen siitä, ketkä navettaa alkavat asuttamaan. Toivelista on lohduttoman pitkä ;)



 Nyt on takana myös ensimmäinen ajotunti (hetki) meidän Massikalla. Traktorillahan ajetaan kilpikonnaa tai jänistä - se olen lapsuuteni heinätalkoissa oppinut. Mutta ehei, ei se niin yksinkertaista sitten ollutkaan... "Hanaa", kannusti meidän juniori viereltä - en kuitenkaan rohjennut vielä kovin revitellä. Ihan tällä oppimäärällä en taida vielä syksyn kyntöhommiin ryhtyä.