Koti kaupungissa

Olin jo valmiiksi miettinyt miltä oma sisustusblogini tulisi näyttämään ja miten ihanaa olisi jakaa kuvia ja kommentteja sisustukseen samanlailla hurahtaneiden kanssa. Mutta, mutta... kaikkea muuta on tänne nyt kuitenkin ilmestynyt.

Tähän on olemassa hyvä selitys. Kaikki ei aina mene kuin elokuvissa tai suunnitelmien mukaan. Niinpä meidänkin hienot asumissuunnitelmat kaatuivat ennen kuin ehdimme niitä toteuttamaan. Onneksi apuun riensivät ihanat isovanhemmat jotka avasivat kotinsa meille. Joten tällä hetkellä asumme seitsämän hengen kommuunissa ja omat aarteeni odottavat edelleen purkajaansa aitassa, autotallissa, navetan vintissä...
Vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta ja miettisi eri kuvakulmia niin kovin paljon kuvattavaa ei saa aikaiseksi huoneesta, jossa yönsä viettää viisihenkinen perhe ;)

Onneksi isovanhempien tuleva koti on kovaa vauhtia tyhjenemässä ja pienten pintaremonttien jälkeen pääsemme laittamaan omaa kotia. Jouluksi kotiin?

Niin, siis tämän piti olla ensimmäinen virallinen sisustuspostaus joten tässä kuvia meidän edellisestä kodista kaupungissa.

P.S. Se tilaamani hiirenkarkoitin on jo postissa! Jes!!

Perheenlisäys x 2

Ei, en odota kaksosia vaikka geeni meidän suvusta löytyykin :).

Kaksi ja puoli vuotta sitten meidän perheen koko kasvoi toyvillakoiralla. Tämän syksyn aikana jalosta koirastamme on tullut isä kahteen otteeseen. Loppukesästä meillä kävi vierailemassa mieheni serkku kolmen hoitokoiran kanssa. Nämä olivat pieniä ihanuuksia, joissa oli sekoitus perhoskoiraa ja chihua. Tyttökoiran piti olla leikattu joten mitää hätää ei pitänyt olla. No, viikonlopun aikana saimme kuulla ilouutisen - tyttö on synnyttänyt 8 mustaa pentua...

Myös toinen ilouutinen kantautui meille viikko sitten. Koiramme "tyttöystävä"odottaa pentuja ja niiden olisi tarkoitus syntyä lokakuun alussa. Jännityksellä odotamme tätä suunniteltua perheenlisäystä ja pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin. Tästä pentueesta meillä olisi tarkoitus ottaa sitten koirakaveri. Ja kyllähän tuo perhoskoira-chihu-villakoira sekoitus kuulostaa niin mielenkiintoiselta - tässähän alkaa olla kohta kennelin ainekset kasassa!

Iskä ;)

Syksy

Juuri ajoissa ennen sateita, kolmen viikon polttopuusavotta on vihdoin saatu päätökseen. Tällä puumäärällä lämmittäisi varmaan koko kylän talot talven ajan.

Näinä viikkona Peltorit ja niissä soiva Voice ovat siis olleet mun parhaat kaverit (jep, radiokanavatkaan ei oikeen täällä kuullu). Voisi jopa todeta, että meidän perheellä on uusi yhteinen harrastus...

Iltaisin on alaselkä ja takareidet huutaneet hoosiannaa mutta eipä ole tarvinnut erikseen enää lenkille lähteä. Nyt jään odottelemaan sitä fiilistä, kun talvipakkasilla lämmitetään tuvan leivinuunia ja nautitaan tulen rätinästä ja ihanasta lämmöstä ( ja muistellaan niitä syksyisiä hetkiä kun puusavottaa tahkottiin).

Syksy ja viilenevät ilmat ovat tuoneet myös mukanaan jotain, mistä en niin kovasti pidä - nimittäin HIIRET! Näitä siimahäntiä on vilistänyt muutamia täällä sisällä ja välittömästi julistin sodan niitä vastaan. Minä ja hiiret ei todellakaan sovita saman katon alle. Markkinoilla näyttää olevan jos jonkinlaisia karkoitinmalleja - mun valinta oli Pest Reject :). Käyttökokemukset kertovat olenko tullut täysin huijatuksi mutta kaikkea on nyt tässä tilanteessa kokeiltava. Sodankäynnin tuloksista sitten myöhemmin lisää...

Kaikesta huolimatta olen ihan ehdottomasti syksyihminen!

 

 

 

Ihanaa viikonloppua!

Perillä

Ajatus kävi monesti mielessä, jo viime kesänä. Mökillä, saunan lauteilla mietittiin, miten tämän elämän voisi ottaa vähän rennommin, hypätä pois oravanpyörästä ja keskittyä elämään - hetkessä. 

Loma loppui ja ajatus toisenlaista elämäntyylistä vaan palasi mieleen yhä uudelleen ja uudelleen. Senhetkinen koti ei enää tuntunutkaan kesän jälkeen niin omalta kun se oli aikaisemmin tuntunut. Ajatukset uuden elämän aloittamisesta maalla tuntuivat yhä vaan houkuttelevammilta. 

Siitä se sitten lähti, vuoden mittainen prosessi kohti unelmaa ja haavetta, joka on nyt vihdoin toteutunut. Uusi koti perheelle löytyi mieheni suvun 320 vuotta vanhasta maatilasta, jota on nyt jatkamassa 13. sukupolvi = me.

Elämä on nyt juuri tässä - mökin laiturilla missä vielä syksyiset auringonsäteet kovasti lämmittävät!